30. huhtikuuta 2015

Kehätoimitsijan peruskurssilla

Nyt kerron siis siitä kehätoimitsijan peruskurssista, josta lupasin tehdä erillisen postauksen. 
Olin 18-19.4 Pohjois-Savon kennelpiirin järjestämällä kehätoimitsijan peruskurssilla Kuopiossa. Kurssilla oli alle kymmenen oppilasta, mikä oli kivan pieni määrä.  

LAUANTAINA kävimme tarkasti läpi näyttelysäännöt kohta kohdalta, sekä näyttelyiden järjestämisohjeet. Itselleni nuo näyttelysäännöt olivat aivan tuttuja jo ennestään, onhan niitä pyöritelty yli 5 vuotta.  

SUNNUNTAINA kertailtiin lauantaina opeteltuja asioita, tehtiin harjoitustehtäviä koetta varten, harjoiteltiin arvostelujen kirjoittamista suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi ja sitten päivän lopuksi oli loppukoe. Koe oli melko helppo ja kyllä kaikki sen pääsivät läpi. 
Tuo arvostelujen kirjoittaminen oli oikein mukavaa puuhaa! Suomeksi ja englanniksi se sujui aivan luontevasti, mutta ruotsiksi ei mennytkään sitten ihan niin hyvin. :D 

Viikonloppu oli hyvin tiivis paketti, paljon tuli asiaa lyhyessä ajassa. Asiaa tosiaan helpotti se, että opittavat asiat olivat tuttuja jo ennestään. 
Nyt olisi edessä vielä 5 harjoittelukertaa kehässä, ennen kuin saa kehätoimitsijakortin. Katsoo nyt milloin ehdin näitä harjoitteluja suorittaa, toki mieluiten mahdollisimman nopeasti. 

26. huhtikuuta 2015

Paljon asiaa

En ole ehtinyt pitkään aikaan tänne kirjoittamaan, mutta paljon kaikkea on kyllä tapahtunut.
Ensinnäkin, lauantai-iltana 11.4 Hotelli Iso-Valkeisella järjestettiin FCI4-ryhmän ulkomuototuomarikoulutus. Lunan ja Lillan kasvattaja ehdotti meille, että menisimme Lillan kanssa sinne, koska sinne tarvittiin arvosteltavia mäyräkoiria. Suostuin tietenkin, tilaisuus vaikutti todella mielenkiintoiselta! Koulutusta johti ulkomuototuomari & kasvattaja Perttu Ståhlberg.
Lillan ympärillä hyöri koko ajan paljon ihmisiä, sitä mittailtiin ja kopeloitiin, mutta se käyttäytyi silti aiiiivan mahtavasti!! Olen suunnattoman ylpeä neidistä! ♥ Lilla sai myös kehuja mm. karvasta, hyvästä maavarasta ja ryhdikkyydestä. Tapahtuma oli kyllä todella kiva ja oli hienoa päästä mukaan.
Heti seuraavana päivänä, eli 12.4, olimme mäyräkoirien erikoisnäyttelyssä Sorsasalon raviradalla täällä Kuopiossa. Oli kiva päivä, todella paljon tuttuja siellä pääsi näkemään, mm. Lyylin isää Maunoa omistajineen! Mauno oli PU2, eli hienosti poika pärjäsikin! Lyylin tulos NUO EH NUK1... :D Voin sanoa että silloin lievästi sanottuna ärsytti, mutta eipä siinä mitään sitten. Seuraavassa näyttelyssä Varkaudessa Lyyli onkin jo avoimessa luokassa!

Pahoittelen laatua... Oikealla Lyyli (Awakuuntytär), vasemmalla Mauno (Korpinotkon Olvi)

Viime viikonloppuna, eli 18.-19.4 olin Pohjois-Savon kennelpiirin kehätoimitsijan peruskurssilla. Teen siitä kuitenkin erikseen postauksen tässä lähipäivinä.
Sitten niistä Lunan pennuista... Lunalle syntyi tiistaina 21.4 yksi enkelipentu. Oli siis jo syntyessään kuollut. :( Pentu oli punainen narttu. Surullista, että kävi näin, mutta kyllähän se on ollut tiedossa silloin kun on kasvattajaksi ryhtynyt, että näinkin voi käydä.
Eilen, eli 25.4. olikin sitten juhlapäivä. A-pentue, eli Lyyli ja Leevi, täyttivät 2v! Mieletöntä, että siitä(kin) on jo niin pitkä aika! Lyyli sai lahjaksi pussillisen puruluita ja lisäksi tein sille pienen synttärikakun Hau-Hau Championin märkäruoasta.


Hienosti valottunut tuo kakku... :/ Mutta pakko oli laittaa kuva synttärisankarista!



Kaksi vuotta sitten ♥

Kahden viikon päästä lähdemmekin treenikaverini ja hänen lagottonsa sekä minun Lillan kanssa Liperiin, rally-tokokisoihin! Ne ovat siis Lillan ensimmäiset kisat, ei olla käyty edes mölleissä ikinä... :D Lähdetään rennoin mielin kisaamaan, tavoitteena on vain tehdä parhaamme! Treenit menivät ainakin tänään ihan hyvin, tosin maahanmenon kanssa oli hieman ongelmia. Onneksi tässä on vielä kaksi viikkoa ennen kisoja aikaa treenailla. Meillä loppui hallikausi tänään, ensi sunnuntaina on sitten seuran ulkokentällä talkoot ja maanantaina on meidän ensimmäinen treenivuoro siellä.

11. huhtikuuta 2015

Erilaiset agilitytreenit

Tämän viikon agilitytreenit olivatkin aika erilaset mitä yleensä. Ohjasimme lähes koko tunnin muiden ryhmäläisten koiria! Kouluttajan mukaan erilaisten koirien ohjaus kasvattaa todella paljon sekä ohjaajan osaamista että koiran toimintakykyä. Ja olihan se aika vapauttavaa, kun pääsi menemään huippuosaavan koiran kanssa rataa! Silloin pystyi keskittymään täysillä omaan ohjaustyyliin, kun pystyi luottamaan koiran tekemiseen lähes sataprosenttisesti.
Ensin pääsin kokeilemaan kouluttajan 3-luokan jackrusselia. Ihastuin siihen ihan kokonaan! Se oli niin osaava ja energinen ja tosiaan pystyin keskittymään pelkästään ohjaukseen.
Seuraavaksi päätin kokeilla pk. chihuahuaa. Tämä chihu oli kovin ujo tapaus, ja alussa minulla olikin vaikeuksia saada sitä mukaani. Mutta kaikenlaisten alkuongelmien jälkeen homma alkoi sujumaan, ja olen hirmu tyytyväinen, että pääsimme menemään lyhyttä rataa onnistuneesti.
Kolmannella kierroksella mukaani lähti italiaano. Aivan hurmaava tapaus, niin veikeä hyppelijä ja jollain tavalla miellyttävä ohjattava.
Viimeisellä kierroksella olisi saanut ohjata omaa koiraa, mutta halusin kuitenkin testata vielä jotain tuntematonta koiraa. Niinpä pääsin menemään rataa kouluttajan toisen russelin kanssa, joka myöskin on 3-luokassa. Menimme aika pitkää, n. 7 esteen, rataa. Mulla oli vaikeuksia pysyä koiran vauhdissa mukana, koska olen tottunut mäykkyjen kovin hitaaseen vauhtiin.
Muutama ryhmäläinen kokeili treenien aikana Lillaa. Mulla on nyt siis jo jonkin aikaa ollut Lilla mukana treeneissä, kun Luna on ollut tiineyden takia poissa kuvioista. Lilla aloitti kaiken täysin alkeistasolta, mutta se on kehittynyt aivan mielettömän nopeasti! Lilla ei oikein meinannut lähteä muiden ryhmäläisten mukaan :D Menin sitten vähän avustamaan ja rohkaisemaan Lillaa, ja kyllä se sitten sujuikin edes muutaman hypyn pituisen pätkän.
Mahtavat fiilikset jäi kyllä näistä treeneistä, samanlaisia treenejä voisi olla useamminkin! Nämä oli todelliset hyvän mielen treenit, vielä seuraavanakin päivänä jaksoi hymyilyttää. :)

6. huhtikuuta 2015

Lunan vauvamasu kasvaa

Tänään 50. tiineysvrk, jännää! Luna voi oikein hyvin, on pirteä ja syö tietenkin hirmuisesti. Lenkeillä Luna ei jaksa enää kävellä kovin pitkään, niinpä sen kanssa käydään lenkillä joko yksin tai sitten kaikkien kolmen kanssa yhdessä niin, että Luna viedään aiemmin kotiin ja lenkkiä jatketaan kahden koiran voimin.


5. huhtikuuta 2015

Haaste

Saimme haasteen Alinalta, kiitos! Ideana on vastata haasteen antajan 11 kysymykseen, keksiä 11 uutta kysymystä ja haastaa mukaan 11 bloggaajaa.

1. Luetko paljon koirablogeja?
- Jokin verran tulee luettua. 

2. Mitä koiraharrastusta et haluaisi kokeilla?
- Hmm, tämä on vaikea! Olen avoin kaikenlaisille harrastuksille ja oikeastaan tekisi mieli kokeilla hyvinkin monia eri lajeja. Toki en mäyräkoirien kanssa voi esim. mitään pk-lajeja harrastaa, mutta tulevaisuudessa sitten. 

3. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä? 
- Mielestäni ihan mahtava harrastus, jossa tapaa paljon ihania koiraihmisiä. Mutta valitettavasti koiranäyttelymaailmassa on myös varjopuolia: koirien huono kohtelu, vastustajien sabotoiminen, jne.

4. Kuinka kauan olet pitänyt blogiasi?
- Aloitin maaliskuussa 2011, kun Luna oli 2-vuotias.

5. Mikä on parasta koko koiraharrastuksessa?
- Onnistumisen ja tietynlaisen yhteyden kokeminen koiran kanssa sekä toiset koiraihmiset. 

6. Entä mikä on ikävintä?
 - Toisaalta myös tähän kohtaan täytyy sanoa toiset koiraihmiset. Osa ihmisistä kun on niin kateellisia jne., en voi ymmärtää miten jotkut eivät pysty iloitsemaan toisten puolesta!

7. Mikä on erikoisin koirasi/koiriesi koskaan tekemä asia?
- Hauska kysymys! :D Enpä kyllä keksi tähän mitään.

8. Mitä harrastat koirasi/koiriesi kanssa, jos harrastat jotain?
- Lunan kanssa rally-tokoillaan, liidellään agilitykentällä, kierrellään silloin tällöin näyttelyissä sekä jäljestetään. 
Lillan kanssa kierrellään myöskin silloin tällöin näyttelyissä, harrastetaan rally-tokoa + agilityakin ollaan hetken harrastettu, ehkäpä joskus jatketaan.
Lyylin kanssa kierrellään tällä hetkellä eniten näyttelyissä, lisäksi ollaan vähän tutustuttu rally-tokon saloihin.

9. Minkä koirarodun valitsisit, jos sinun pitäisi valita rotu sen ulkonäön perusteella?
- Belggarit ovat vaan niin upeita! Samoin lk. mäyräkoirilla on etenkin mielettömän kaunis pää ja ilme. Noh, kummankin rodun voisin kyllä ottaa itselleni (ja toinen onkin) myös muiden ominaisuuksien perusteella... Ehkäpä sitten borzoi on sellainen rotu, minkä kauneutta tyydyn vain katselemaan kauempaa.

10. Kuinka monta koiraa olisi sinulle ehdoton maksimimäärä?
- Varmaankin suunnilleen 5-6. Se riippuu monesta asiasta, mm. koirien rodusta.

11. Mikä on hassuin koiraasi/koiriisi liittyvä muistosi?
- Ei tullut mitään superhassua mieleen. Mutta kerron erään nolon muiston, joka tuli mieleeni. Joskus kun Luna oli pentu ja itse olin 11v, olin mätsärissä ehkä elämäni toisessa junior handler -kisassa. Luna pääsi sitten karkaamaan kädestäni sieltä kehästä ja juoksi suoraan äitini luokse. Itse meinasin melkein kuolla nolouteen ja itkukin siinä taisi tulla. :D Hain kuitenkin Lunan takaisin ja sisukkaasti jatkoimme kisaa. Yllätys yllätys sijoitusta ei meille sillä kertaa tullut.


Kysymykset haastetuille:
1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
2. Kuinka kauan harkitsit koiran ottamista?
3. Oman koirasi rodun kaunein väri?
4. Kumman valitsisit: toko vai agility? Perustele.
5. Kivointa mitä on tapahtunut lähiaikoina?
6. Mitä ruokaa koirasi syö?
7. Miten hemmottelet koiraasi?
8. Onko koirasi nirso?
9. Miten koirasi suhtautuu muihin ihmisiin?
10. Mikä on noloin kokemuksesi koirasi kanssa?
11. Tilaatko joitain koiralehtiä?

Haaste lähtee seuraaville blogeille:
Keenan elämää